Diakonia on kirkon ja seurakunnan ydintyötä. Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin.
Rauman seurakuntaan haetaan
DIAKONIATYÖNTEKIJÄÄ
virkasuhteeseen 1.8.2024 alkaen tai erillisen sopimuksen mukaan.
Diakonia on kirkon ja seurakunnan ydintyötä. Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin.
Nyt haemme joukkoomme diakoniatyöntekijää, joka osoittaa sitoutumista diakoniatyöhön ja sen arvoihin. Haettavan viran tehtävät määritellään tarkemmin diakonian työalan sisäisessä työnjaossa. Diakonian tiimiä johtaa johtava diakoniatyöntekijä ja tiimiin kuuluu kaikkiaan kahdeksan diakonian ammattilaista. Vahva ammatillinen vertaistuki ja toimiva työyhteisö ympärillä tukee mahdollisuuksia merkityksellisen työn tekemiseen ja monipuoliseen ammatilliseen kehittymiseen. Hakuprosessissa arvostetaan ammatillista osaamista työskentelystä ikääntyneiden parissa, verkostoyhteistyö- ja projektinhallintataitoja, etsivää, kehittävää ja kokeilevaa työotetta vaikeasti tavoitettavien kohderyhmien parissa, hyviä tiimitaitoja sekä oma-aloitteisuutta.
Olemme työhyvinvointikyselyiden mukaan viihtyisä ja hyvinvoiva työyhteisö. Pidämme henkilöstöstämme huolta tarjoamalla sekä lounas- että liikunta- ja kulttuuriedun. Tarjoamme kattavat työterveyshuollon palvelut ja suppean vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Henkilöstölle järjestetään aktiivisesti virkistystoimintaa
Diakoniatyöntekijän virkaan valittavalla tulee olla kirkkohallituksen päättämällä tavalla kirkon säädöskokoelma nro 162 mukainen diakonian virkaan oikeuttava tutkinto. Avoinna olevan viran tehtävät ovat jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen, sielunhoitoon tai edustamiseen liittyvää työtä ja siksi virkaan valitun tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen (KL 7:2).
Virkaan valitulla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Valituksi tulleelta edellytetään ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus. Virassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa, ellei kirkkoneuvosto virkaa täyttäessään päätä toisin.
Hakijoiden on hyvä varautua haastatteluun maanantaina 27.5.2024.
Viran palkkaus määräytyy KirVESTES vaativuusryhmän 502 mukaan (vähintään 2 663,41 €). Lisäksi maksetaan KirVESTES mukaista kokemuslisää aikaisemman työkokemuksen perusteella.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/diakoniatyontekija-2309-1/
- Rauman seurakunta, Diakoniatyö
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 2309
- 1.8.2024 / sopimuksen mukaan
- KirVESTES vaativusryhmä 502 mukaan
- Sopimusala: KirVESTES
- 29.4.2024 08:00 - 19.5.2024 23:59
- SeurakuntaSatakuntaRaumaHengellinen työDiakoniatyö
Johtava diakoniatyöntekijä Satu Salla, p. 044 769 1270, satu.salla@evl.fi
Kirkkoherra Valtteri Virta, p. 044 7691295, valtteri.virta@evl.fi
Rauman seurakunta on vireä seurakunta, joka on Satakunnan suurin seurakunta noin 28 000 jäsenellään. Rauman seurakuntaan kuuluvat Lapin kappeliseurakunta ja Kodisjoen saarnahuonekunta. Keskiajalta peräisin oleva Pyhän Ristin kirkko sijaitsee Vanhassa Raumassa.
Rauman seurakunnassa työskentelee noin 90 henkilöä. Meillä on viihtyisä ja hyvä työyhteisö ja työnhyvinvointikyselyidenkin perusteella hyvä yhteishenki. Pidämme henkilöstöstämme huolta tarjoamalla sekä lounas- että liikunta- ja kulttuuriedun. Tarjoamme kattavat työterveyshuollon palvelut ja suppean vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Henkilöstölle järjestetään aktiivisesti virkistystoimintaa.
Seurakunnan työtä ohjaavat arvot ovat usko, rohkeus ja yhteisöllisyys.
Rauman kaupungissa on noin 40 000 asukasta ja kaupungin vanha yhtenäinen puukeskusta, Vanha Rauma, on Unescon maailmanperintökohde. Rauma on kaupunki, jossa historia ja nykypäivä yhdistyvät luanikkaasti.
Sijainti
Rauman seurakunta, Kirkkokatu 2 C
26100 Rauma